Derek Sindel Rock Band

“Harvan mieleen juolahtaa epäillä, että mikä tahansa seteli valuutasta riippumatta on niin epäluotettava varallisuuserä, että se kannattaa vaihtaa johonkin konkreettisempaan omaisuuteen heti ensimmäisen tilaisuuden tullen.” Lähde: Suomen Pankki

Nyt, kun eurokriisi on kestänyt pari vuotta ja realistisimmat talousviisaat povaavat jo Kreikan eroa eurosta ja Suomen vakuuksien laukeamista maksuun, on aiheellista pohtia, kannattaisiko omat euronsa yrittää vaihtaa johonkin konkreettiseen omaisuuteen. Nimittäin jos – tai oikeammin kai kun – eurokriisi tästä pahenee, niin maksumiehiksi joutuvat tavalliset kansalaiset köyhästä keskiluokkaan. Osittainhan näin on jo käynytkin, kun inflaatio on nostanut kauppalaskua ja toisessa päässä alhaiset korot ovat nakertaneet pankkitileillä makaavan rahan ostovoimaa. Niin se vain menee, kun pankkijärjestelmää pelastetaan. Lopullinen lasku kuitataan lisääntyvänä työttömyytenä ja asuntojen hintojen laskuna, kuten Kreikan ja Espanjan esimerkki osoittaa.

Mutta miten rahansa kannattaisi suojata? Yleisesti ottaenhan rahaa voi syytää vain kahteen kohteeseen: kulutukseen tai säästämiseen. Köyhät suosivat pakostakin edellistä ja rikkaat jälkimmäistä, mutta yhtä kaikki vaihtoehtoja on tasan kaksi. Näennäisen yltäkylläinen maailma tarjoaa lopulta kovin suppean valikoiman. Joka tapauksessa eurokriisi koskettaa sekä rikasta että köyhää: rikkaat ovat kusessa jo nyt, kun miettivät kuumeisesti, minne pääomansa siirtäisivät – köyhien vuoro tulee heti, kun rikkaat ovat turvassa.

Me tuumasimme, että paras tapa vakuuttaa itsensä ja rahansa on haalia ympärilleen ystäviä, ymmärtäjiä, kohtalotovereita sekä kosolti itsevarmuutta. Ja sehän onnistuu helpoiten vaivaisella kymmenellä eurolla (+ tietenkin postikulut). Ratkaisumme on tässä.

Kyllä, Derek Sindel Rock Bandin t-paita ylläsi koet olosi itsevarmaksi ja keräät ympärillesi jos jonkinsortin ystävää, ymmärtäjää ja kohtalotoveria. Lisäksi paidassamme rahasi ovat turvassa inflaatiolta, sillä yksinkertaiset rock-bändit ovat aina säilyttäneet arvonsa läpi maailman mullistusten – itse asiassa rockin alalajeista juuri edustamamme simppeli junttirock on ollut kysytyintä nimenomaan kriisien aikaan.

Tilaa heti
Älä siis anna ahdistuksen häiritä vaan tilaa oma DSRB-paitasi jo tänään. Tilaaminen on yksinkertaista: You order – we deliver! Ja sama suomeksi: lähetä tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen dsrbinfo ät gmail piste com ja raapusta viestiin, montako paitaa saa olla, mitä väriä ja mihin osoitteeseen lähetämme, niin homma on sinun osaltasi siinä. Me toimitamme sekä tilauksen että maksuohjeet. Kuulostaako yksinkertaiselta? Tervetuloa joukkoon!

Muistathan, että mitä enemmän ostat, sitä enemmän me saamme.
-Derek, Johnny & Jimmy

Orkesterimme maesto Derek Sindel julkaisee toukokuussa kolmannen soolotuotoksensa nimeltä “Yksin kotona -LP”. Derekin kaksi edellistä soolojulkaisua, “Omat ajatukset” ja “Aina täytyis tietää…” olivat EP-mittaisia kokonaisuuksia, mutta tällä kertaa levylle on tallentunut peräti 12 kappaletta ja niiden päälle vielä viisi bonusbiisiäkin.

Levyn julkaisupäiväksi valikoitui hieno päivä elämästä vapun jälkeen eli lauantai 12.5., jolloin Derek soittaa myös soolokeikan Groove Barissa. Ilta alkaa harvakseltaan tiskijukkakeikkoja tekevän DJ Laineen setillä klo 20, ja Derek nousee lavalle klo 21.

Loppuun vielä mainokseksi muutama sana tulevan levyn kansivihkosesta sekä albumin biisilista:

“Kappaleet kertovat minusta, minun elämästäni ja minun näkökulmani elämään. Kokonaisuutena levyn tarkoitus olisi olla synkkä, mutta hauska. Kitarataiteilija Derek Sindelin vuosikausia hiottu päätyö.”

1. Sotu-blues
2. Synkkyyteni
3. Tarviin naisen
4. Neljä vuodenaikaa
5. Nuori & kaunis
6. Kaleva
7. Yksinäinen mies
8. Kesäsade
9. Soittomies
10. Mullasta maan
11. Ei oo ollu helppoo
12. Rauhoitu

Ai niin, ettei vain unohtuisi: uunituoretta levyä on tietenkin kaupan Grooven keikalla, joten varustaudu rahallisesti. Tervetuloa!

-Hardblues Magazinen levynurkka

Raikasta Vappua, toverit!

Derek Sindel Rock Band toivottaa kaikille Hardblues Magazinen lukijoille raikasta työläisten juhlaa ja muutenkin oikein hyvää morjensta!

Tämänvuotiseksi vapputeemaksemme valikoitui kansainvälisyys. Tekosyy teemaamme on se, että toveriorkesterimme, maailman parasta kalevalaista stadionpoppia soittava Don Skorleone & Consiglieres julkaisee syyskuussa debyyttialbuminsa “Väkijoukkojen keskeltä”, ja kyseinen platta on saanut osakseen jo kansainvälistä huomiota, eli rehellisemmin sanottuna lyhyen nettimaininnan “totisen fanituksen kehdossa” eli Saksassa. Koska kaksi kolmasosaa triostamme, Derek ja Jimmy, soittavat myös Skorleonen riveissä ja koska kumpikaan heistä ei liiemmin puhu saksaa, käytämme tilaisuuden hyväksemme ja mainostamme tulevaa hittialbumia myös lyhyellä suomenkielisellä nettimaininnalla: levyn ensimmäisen sinkku tulee jo kesällä!

Sitä odotellessa – työn orjat – muistakaa, että elämää on vapun jälkeenkin. Ja rocktyön orjat: vappuyöstä nouskaa!

-Derek, Johnny & Jimmy

-Hardblues Magazinen riisto-osaston väki

Muistakaa myös tämä.

Ei allergikoille
Tästä saattaa tulla luvattoman pitkä kirjoitus, koska Hardblues Magazinen toimitus on juttutuulella. Jos et jaksa lukea, internet ei ehkä ole sinua varten.

Pannun pohjalle patetiaa
Kävimme eilen Nokialla Bar Pinnassa lämmittämässä tuvan kuumaksi ennen illan pääesiintyjää Kari Peitsamo Road Hogsia. Vilpittömästi on todettava, että hyvin lämpeni. Suomi on parhaimmillaan omissa stereotypioissaan: saunan kuistilla kesäyönä, hullunkiilto silmissä jääkiekko-ottelussa tai vaikkapa juuri lähikuppilassa perjantai-iltana. Me saimme eilen olla nokialaiskuppilan lavalla se tuntematon tamperelaisorkesteri, joka johdatteli viikonloppua viettämään saapuneet ja rentoihin vapaa-ajan asusteisiin sonnustautuneet kansalaiset juhlatunnelmaan. Paremmin ei olisi voinut olla. Mutta se Suomi-kliseistä ja vaatimattomuudesta.

Mausteeksi ripaus maustetta
Todellisuudessa me onnistuimme ja vähän helvetin hyvin onnistuimmekin. Tavoitteenamme oli myydä keikan jälkeen sen verran merchandisea, että saisimme keikkasprintterin tankattua ilman omaa rahaa. (Autoa lainatessa puhe nimittäin oli, että tankki tulisi olla palautettaessa puolillaan.) Niinhän siinä sitten kävi, että naftarahat järjestyivät, rahaa jäi kymppi ylimääräistäkin eikä basistinkaan silmistä välittynyt väsymys. There’s no business like the goddamn showbusiness!

Väliin pikantti lisä
Erikoismausteen Nokian-keikkaamme toi se, että triomme kautta aikain ensimmäinen keikka oli lähes päivälleen kuusi vuotta takaperin juuri Nokialla, aprillipäivänä vuonna 2006. Tuolloin olimme juuri saaneet uunista ulos ensimmäisen EP:mme, ja myimme sitä pahvilaatikosta, jonka kylkeä koristi Jimmyn kirjoittama mainoslause “Kari Peitsamo suosittelee”. Johdatusta tai ei, olemme kiitollisia siitä, että Peitsamon henki oli läsnä myös orkesterimme historian kautta aikain toisella Nokian visiitillä.

Emme malta olla muistelematta menneitä vielä hieman. Ilman tätä ensimmäiseltä keikaltamme otettua valokuvaa tuskin muistaisimme, että kykymme vangita yleisön jakamaton huomio on jonkin verran petraantunut kuuden vuoden takaisesta. Vanhuus ei tule ilman kokemusta, mutta palatkaamme siihen tarkemmin, kun pääsemme kirjoituksessamme varsinaiseen pääesiintyjään asti.

Eilen sai ensiesityksensä myös yksi uusi kappale. Se on toistaiseksi nimeltään Alas, alas, ja jos maailmassa ei vielä olisi loputtomasti yksinkertaisia ja tekijöilleen kohtuuttomat rojaltitulot tehneitä kolmen soinnun rock’n'roll-hittejä, Alas, alas olisi taatusti yksi niistä. Siinä on peruskompin ja simppelin bassokuvion päällä kulkeva tarttuva riffi, se kestää alle kolme minuuttia ja se alkaa sanoilla “En oo köyhä enkä kipee, kun mä pelaan hevosii!” Omajärkisempikin haistaa hitin ainekset.

Summa summarum, sanoi latinanmaikka: keikkamme tarkoitus oli kosteuttaa karvoitus ennen pääaktia, ja selkääntaputtelusta päätellen onnistuimme miehen työssämme varsin kiitettävästi – sekä bändillä että yleisöllä pysyi vaatteet päällä koko keikan ajan.

Ei savua ilman palaneen käryä
Kun Kari Peitsamo saapui rakennukseen, ilmassa oli palaneen käryä. Maestron piuha oli mystisesti rikki, äänentoistolaitteisto kiersi todella mystisesti ja keikan avannut Kauppaopiston naisetkin oli kokemuksena mystinen. Mutta kuten todettu, vanhuus ei tule ilman kokemusta, ja niinpä jo toisen biisin aikana Peitsamon suusta kajahti tunnelman vapauttanut ilmoitus: “Ei muuten vituta enää yhtään.” Ja voi pyhä äiti, sitten mentiin.

Kruunuksi liekitys
Road Hogsin päästyä vauhtiin ei mikään tuntunut pidättelevän sitä eläimellistä viettiä, jonka vuoksi ihmiskunta on päässyt näinkin pitkälle. Eturivissä oli tanssivia ja sheikkaavia vapaa-ajan viettäjiä paikoin niin sankkana joukkona, että istualtaan (seksuaalisesti pidättyneesti?) keikkaa seuranneet tuskin näkivät esiintyjistä vilaustakaan. Road Hogsin paheelliset soundit kuitenkin välittyivät myös istuville yleisön edustajille, joten ei liene väärin olettaa, että jonkinasteista värähtelyä hekin nahoissaan tunsivat. (Jos et ollut eilen paikalla, mutta haluat kuitenkin pienen käsityksen siitä, millaisia värähtelyjä paheelliset soundit voivat parhaimmillaan tuottaa, niin kuuntele vaikka Holkki huuleen Peitsamon Rautahepo-albumilta. Normaaliyksilöissä herää viimeistään ajassa 1.27 pakottava tarve edistää ihmiskunnan määrällistä kasvua.)

Jälkinautinto
Pidemmittä puheitta paras. Hienon ja onnistuneen illan tunnistaa siitä, että jälkeenpäin olo on täysi, vaikka – tai oikeastaan koska – on juuri tyhjentynyt. Silloin on aika hiljentyä.

-DSRB

Asioilla on vain yksi puoli, ja tästä syystä myös totuus kuulostaa todemmalta, kun se kerrotaan subjektiivisesti ja päälleliimattua dramatiikkaa välttelemättä.

Ensi perjantaina, siis jo vajaan viikon kuluttua, Suomen maailmanlaajuisesti nimeltätunnetuimmassa kaupungissa Nokialla koetaan ikimuistoisin rock-konsertti mies- ja naismuistiin. Nokian ylivoimaisesti parhaassa kuppilassa Bar Pinnassa nimittäin esiintyy – ei ainoastaan yksi – vaan peräti kaksi toinen toistaan parempaa bändiä: Illan avaa kaikkien aikojen paras tamperelainen hardbluesjyrä Derek Sindel Rock Band, joka tunnetaan omissa piireissään tajunnanräjäyttävistä livekeikoistaan sekä – voiko tätä edes sanoa? – jalat alta vievän komeista soittajistaan. Unohtumattomammin ei ikimuistoinen ilta voi alkaa!

Illan pääesiintyjä on suomalaisen rockin ikoneista ikonisin, pääesiintyjä luojan armosta, mies sekä Nokialta että Helsingistä, hyvät naiset ja miehet, ladies and especially men, lock up your daughters, girlfriends, wifes and mothers-in-law, saammeko esitellä: Kari Peitsamo! Legendaarinen taiteilija liitää Pinnan lavalle ilmielävänä kera tämänhetkisimmän kokoonpanonsa Kari Peitsamo Road Hogsin. Maukkaasti svengaavan trion uunituore Rautahepo-albumi ei kuulu joka kodin arkeen, sillä se on ehdottomasti vuoden addiktiivisin levykokonaisuus. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että The Most Addictive Record of All Times and Opinions -palkintoa on Suomessa jaettu vuodesta 1977 *, jolloin se myönnettiin ensimmäistä kertaa, kuinkas muutenkaan, Kari Peitsamon ja Ankkulin albumille Jatsin syvin olemus. Toisena sivuhuomautuksena mainittakoon, että Peitsamolla on hallussaan niin paljon levytetyn musiikin ennätyksiä, ettei niiden luetteleminen mahdu internetiin. Saavutus on ainoana maailmankaikkeudessa huomioitu myös Gutenbergin galaksissa.)

Jos tämä ei vielä riittänyt, niin ei siinä vielä kaikki! Tapahtuma on kaiken edellä mainitun lisäksi ainutlaatuinen ja historiallinen. Sekä Derek Sindel Rock Band että Kari Peitsamo Road Hogs lupaavat, että toista täsmälleen samanlaista iltaa ei toteuteta koskaan. Siten keikan ainutlaatuisuus takaa sen, että paikalle saapuu väistämättä myös ennätysyleisö, sillä “se mikä tapahtuu vain kerran, synnyttää aina ennätyksen.” **

Liput yleisön edustajille maksavat ainoastaan 9 euroa, ja showtime on suunniteltu varta vasten vain tätä yhtä iltaa varten: The time is right when it’s Nokia by night!

Tervetuloa historiankirjoihin!

Ystävällisesti,
Hardblues Magazinen kevätretkitoimikunta

PS. Ennätysyleisön vuoksi keikan istumajärjestys määräytyy yleisen first come first cheated -käytännön mukaisesti. Tapahtumaan voi osallistua myös etu- ja jälkikäteen jättämällä klikkauksen bittiavaruuden historiaan.

* Ei liene sattumaa, että ensimmäinen The First & That’s Why The Most Addict(ive) Rock Star Ever -palkinnon saanut ihminen menehtyi samaisena vuonna
** Lainaus: Se Todella Wsi Testamentti, HBMG 2012

Yksin kotona
Tarkoituksenamme oli vain lyhyesti ja ytimekkäästi ilmoittaa, että Rakastettu Orkesterinjohtaja Derek Sindel julkaisee kevään aikana sooloalbumin nimeltä Yksin kotona ja että levyn avausraita Sotu-blues on tänään laitettu kaiken kansan nähtäville kaiken kansan mediaan Youtubeen. Kävi kuitenkin niin, että päivän lehdessä oli täysi vitsi, ja koemme velvollisuudeksemme jakaa sen kanssanne. Niinpä merkinnästä tulee lyhyttä pidempi.

Ryhtiliike
Koulukuri on katoamassa. Itse asiassa vain Kreikassa ja Argentiinassa nuorisoa kaitsetaan OECD:n tuoreen raportin mukaan Suomea löyhäkätisemmin. Tilanteen korjaamiseksi opettajien ammattijärjestö OAJ onkin ehdottanut, että kouluissa jälki-istunnot korvattaisiin osittain työrangaistuksella. Ideana siis on, että esimerkiksi seiniä töhrinyt oppilas saisi rätin käteensä ja pääsisi itse siivoamaan omat töhrynsä.

Ajatus on tietenkin loistava, mutta valitettavasti opetusministeri Gustafssonille opettajien ehdotus ei käy. Vitsi tulee tässä: kielteisen kantansa perusteluiksi Gustafsson mainitsee muun muassa sen, että työtä ei saa oppia pitämään rangaistuksena ja että työturvallisuusmääräykset eivät toteudu.

Jos Gustafssonin perustelut olisivat huumoria, hän olisi tullut keksineeksi kuivan huumorin uuden alalajin, nuivan huumorin. Kansalaisen on kuitenkin luotettava siihen, että ministeri on täysin tosissaan ja tarkoittaa, mitä sanoo. Ehkäpä on vain niin, että sana työ itsessään on Gustafssonille liian kova pala purtavaksi: työhän tarkoittaa paitsi palkkatyötä (johon niitä työturvallisuusmääräyksiäkin sovelletaan) myös hyvin monenlaista muuta puuhastelua. Jopa niin monenlaista, että kävisi työstä selvittää sanan kaikki merkitykset. Siispä riittänee, kun toteaa, että työ on hyvin monimerkityksinen sana – vähemmästäkin voi pää mennä sekaisin. Mutta tuskin paljon vähemmästä.

Mies, kitara ja sosiaaliturvatunnus
No, se siitä. Hulluksihan sitä tulee, jos yrittää ymmärtää, miten ihmeessä työturvallisuusmääräykset voivat estää lasten kasvattamisen. Sitä paitsi me emme aio ratkaista sen enempää tätä kuin tätäkään työhön liittyvää ongelmaa, vaan lopetamme lyhyesti ja ytimekkäästi siihen, mistä aloitimmekin: Sotu-blues Derekin tulevalta Yksin kotona -LP:ltä, olkaa hyvät!

-Derek, Johnny & Jimmy

Boogie down!
Sunnuntainen keikkamme Henry’s Pubin Indie Sundayssa tuli hieman yllättäen. Torstaina, kolmen päivän varoitusajalla, kantautui tieto, että kuppilaan kaivataan kipeästi toista orkesteria, joka täyttää seuraavat kriteerit: “Ihan oikea bändi. Ei mitään murmur-juopporetkuetta, joka on kasattu toissapäivänä hauskanpidon takia soittamaan Rednex-covereita avantgarde-blackmetal-ooppera-experimentaljazzina.” Täytimme vaatimukset, sillä vaikka junttirockia soitammekin, niin emme me sentään niin punaniskoja ole, että Rednexiä veivaisimme.

“I was born with a bad taste in my mouth”
Tarjoilimme siis Henkan yleisölle kolmen vartin annoksen kunnon junttirockia, ja osa kuulijoista villiintyi hetkittäin jopa tanssimaan. Se on aina yhtä kannustava näky ja lisäksi miellyttävää seurattavaa. Muutenkin tunnelma lavalla oli korkealla ja olo vähän kuin Peer Güntillä – miksaajana nimittäin toimi Güntien nykyinen napinvääntäjä Mika Laasonen, joka veivasi mukavan tanakat soundit. Hyvin siis jytisi, hauskaa oli, ja kun vielä merchandiseakin meni kaupaksi, niin ilta oli meidän osaltamme mitä onnistunein.

Illan päätös
Meidän jälkeemme ehtoon annin kruunasi Dingon kotikulmilta saapunut poppariviisikko Amusia, jonka keikka teki meihin niin syvän vaikutuksen, että aiomme käyttää orkesterin kehumiseen neljä ylistävää sanaa: aivan loistava bändi livenä! Lyhyestä siis virsi kaunis – varsinkin kun uskomme, että jokin musiikkialan lehti kirjoittaa tästä orkesterista ennen pitkää useammankin ylistävän sanan.

Keväinen meininki – Boogie shake!
-Derek, Johnny & Jimmy

Teimme uutisen, koska halusimme olla trendikkäitä. Nykyäänhän on trendikästä kirjoittaa uutisia aiheista, jotka eivät asiasisältönsä köyhyyden vuoksi kiinnosta ketään. Asiaan kuuluu, että otsikot laaditaan mahdollisimman raflaaviksi. “Brittitähti oli vilauttaa minihameessa – katso nolot kuvat!” Siis oli vilauttaa, mutta ei sitten vilauttanutkaan. No, klikkaa tästä, jos kiinnostaa tietää, kuinka tämäkin tapahtuma, jota ei tapahtunut, on saatu tallennettua filmille.

Ennen oman uutisemme laatimista jouduimme siis miettimään, mikä voisi olla asiasisällöltään äärimmäisen köyhä ja mahdollisimman vähän kiinnostusta herättävä aihe. Melko nopeasti tulimme tulokseen, että aivan tavallisen rokkibändin yksittäinen keikka tuskin kiinnostaa ketään.

Entäpä otsikko sitten? “Derek Sindel Rock Band keikalla Henry’s Pubissa 11.3.” Muuten hyvä, mutta ei jätä mitään arvailujen varaan. “Junttirockia Henry’s Pubissa sunnuntaina” olisi jo parempi, mutta se viimeinen säväys puuttuu. Sen sijaan “Juntit soittavat rockia Henry’s Pubissa” lähestyy jo maalia, koska siinä – ajalle tyypillisesti – tehdään suoraviivaista kastijakoa.

Lopulliseksi otsikoksi päätynyt “Henry’s Pubissa juntit soittavat rockia” täytti kriteerimme, sillä se on nykystandardien mukainen: Ensinnäkin otsikko antaa väärän kuvan uutisen todellisesta asiasisällöstä. Toisekseen se herättää tunteita, positiivisia tai negatiivisia, riippuen siitä, lukeutuuko Henry’s Pub lukijan kantapaikkoihin.

Nykyisiä otsikoita voikin luonnehtia vanhaa sanontaa mukaillen ja todeta, että ne antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa. Se on turhauttavaa. Siitä syntyy paineita. Onneksi paineiden purkamiseen on olemassa ikivanha lääke: konstailemattomasti suoraan asiaan menevä kunnon junttirock.

Tervetuloa pyhänä Henkkaan!
-Derek, Johnny & Jimmy