NEW SHIT COMING…

ALBUMI ON VALMIS
Derek Sindel Rock Band julkaisee debyyttialbuminsa “IIII” perjantaina 2.10.2015, jolloin levy kuunnellaan kokonaisuudessaan tuoppien äärellä Tampereen uuden maamerkin Solo Sokos Hotel Tornin aulabaarissa Paja Barissa klo 21 alkaen.

Varsinainen levynjulkaisukeikka puolestaan heitetään viikkoa myöhemmin lauantaina 10.10.2015 Pub O’Harasissa, jonne on ilmainen sisäänpääsy.

Boogie shake – kuunnelkaa junttirokkia!

-DSRB

 photo IIII_zps4re4onki.jpg

Neuvostoliittolainen perseenrapsutin

Ja niin sitä mennään!

Viikon kovin puheenaihe Suomessa ei suinkaan ole ollut orkesterimme studiosessiot, vaan sosiaaliturvan muuttaminen vastikkeelliseksi. Esimerkiksi ministeri Paula Risikko (kok) on ehdottanut työttömille puolentoista–kahden tunnin päivittäistä duunia, joka järjestettäisiin jotenkin ja jossain. Duunin voisi lisäksi itse valita työtehtäväpankista kätevästi netistä. Ylen radiohaastattelussa Risikolta tivattiin hieman konkretiaa siihen, miten ja kuka nämä työt järjestäsi, ja ministeri vastasi ajatuksena olevan, että “työ on parasta sosiaaliturvaa”.

Tämän päivän Helsingin Sanomat uutisoi lisäksi, että hallitus kaavailee nyt työttömille velvollisuutta ottaa vastaan tarjottu työ maksimissaan 180 kilometrin yhdensuuntaisen matkan päästä kotoa. Esimerkiksi täältä Tampereelta työtön voisi mennä päivittäin pariksi tunniksi hommiin Seinäjoelle, jonne juna puksuttaa tunnissa ja vartissa, ja lysti kustantaa 30 euroa suunta. Nopeaa matematiikkaa: kympin tuntiliksa, kaksi tuntia duunia, 60 euron matkakulut ja työpäivään käytetty aika 6 tuntia. Äkkiseltään laskettuna tämä vaikuttaa varsin vedenpitävältä ajatukselta, ainakin mitä kansakunnan kestävyysvajeen poistamiseen tulee.

Moni tietää vitsin neuvostoliittolaisesta perseenrapsuttimesta. Se oli muuten hyvä laite, mutta se oli liian iso mahtuakseen perseeseen eikä se toisaalta soveltunut esimerkiksi selän rapsuttamiseen. No, olipahan ainakin tehty Neuvostoliitossa.

Viikon uutisia lukiessa ei ole voinut välttyä ajatukselta, että hallituksen kaavailuissakaan ei ole muuta vikaa kuin se, että ne eivät toimi käytännössä ja että ne tulevat lisäksi kalliimmaksi toteuttaa kuin mitä saadaan takaisin. Pisteet kuitenkin siitä, että kokoomuslaisen ministerin ajatukset ovat “Made in Neuvostoliitto”.

Meillä muuten olisi tarjota töitä parille seinäjokelaiselle työttömälle. Hommia olisi pariksi tunniksi lauantaina 5.10. Tampereella Ravintola A’la Pispalassa, jonne tarvitsemme lipunmyyjiä. Keikalle on vapaa pääsy, joten aiempaa kokemusta lipunmyyntityöstä ei edellytetä.

Jos pesti kiinnostaa, ota yhteyttä ja kysy lisää ennen kuin hallitus ottaa yhteyttä sinuun!

Derek Sindel Rock Band live @ A'la Pispala 5.10.2013

Rock Cock 2013

Derek ja Johnny mittelevät lauantaina 10.8.2013 kautta aikain ensimmäisessä Rock Tennis -turnauksessa, joka pelataan Pyynikillä, Rosendahlin legendaarisilla massakentillä. Turnauksen voittaja palkitaan ruhtinaallisesti Tennis Cock 2013 -tittelillä.

Derek “Federeeri” Sindel saa vastaansa todella pahan vastustajan, Kummelistakin tutun Heikki Vihisen. Johnny “Un-Federeeri” Sindel puolestaan koettaa päihittää Five Fifteenin laulajan Mika Järvisen.

Kannustusjoukkoja kaivataan, koska Derekin mukaan “Vihistä vastaan ei oo mitään mahdollisuuksia” ja toisaalta Johnny kertoo, että “en oo koskaan pitäny tennismailaa edes käsissäni.”

Näillä eväillä sankarimme siis lähtevät hakemaan himoittua Tennis Cock 2013 -titteliä.

Derekin ottelu alkaa klo 10.00 ja Johnnyn klo 11.30. Paikan päälle on vapaa pääsy.

Tervetuloa Pyynikille!

-Hardblues Magazinen urheilunurkkaus

Can you festival?

(c) Jussi Palojärvi
Helteistä morjensta!

Orkesterimme jäsenistö lisääntyy sellaista tahtia, että vaippojen vaihto käy työstä. Toisaalta tunnettu tamperelainen tosiasia on, että mikäli haluaa junttirockin soivan Mansessa vielä vuosikymmenienkin kuluttua, on tulevat soittajat siitettävä itse ja tutustutettava nämä paikallismusiikin saloihin jo pienestä pitäen.

Mutta niin kiirettä ei meilläkään vaipanvaihdon ja siittämisen parissa ole ollut, ettemmekö jokusen keikankin ehtisi soittaa. Derek “Big Daddy” Sindel tekee mies ja kitara -soolokeikan Grooven baarin katutasossa Tammerfest-perjantaina 19.7. Soitto soi klo 22.30 ja keikalle on ilmainen sisäänpääsy.

Jimmy “Stud” Sindel puolestaan käy vieraissa minkä ehtii: Rysärock-viikonlopun kolmen keikan ja kolmen eri kokoonpanon jälkeen bassotaiteilijamme voi bongata Vince Boncamperin soolobändin riveistä Tammerfesteillä keskiviikkona 17.7. Keikkapaikkana on Anniskeluravintola Ruma, soitto soi klo 22.00 ja liput maksavat 3 euroa.

Johnny “Double Al Bundy” Sindel puolestaan kävi edellisviikonloppuna Astral Studiolla hakkaamassa junttakomppeja (junttikomppeja, toim.huom.) nauhalle: äänitämme parhaillaan Olli “Reginan vanki” Anttilan komennossa kokopitkää levyä.

Koska kyse on debyyttilevystämme, albumin nimeksi tulee “IV” ja levytämme sille kasan vanhoja biisejä. Albumi on tietenkin teemalevy: sen kantava ajatus on “Kyllä näihin biiseihin bassokin sopii!” Seuraavana levytysaikataulussa on lisä-äänitysbudjetin haaliminen, koska levyn teemaa ajatellen on välttämätöntä, että myös bassoraitojen purkitus saadaan maksettua.

Näillä ajatuksilla kohti Tammerfestiä!

-Derek, Johnny & Jimmy

Köyhältä köyhälle, osa 2

Kirjoitimme tiistaina köyhyydestä. Ja kiitos teidän, rakkaat lukijat, tarinamme saa nyt jatkoa. Tiistainahan lupasimme lainata seuraavat 25 dollaria hyvään tarkoitukseen heti, kun uutiskirjeitämme on tilattu 25 kpl – taala per tilattu kirje siis.

Tilauksia kertyikin huima määrä, ja vaadittu 25 tilausta tuli täyteen heti tiistain aikana, joten tuhannet kiitokset jokaiselle teistä!

Uusi lainamme lähti liikkeelle eilen, ja sen määränpää on jo toistamiseen Filippiineillä. Liberty on 48-vuotias neljän lapsen äiti, joka pyörittää prepaid-puhelinliittymien latauskioskia. Lisäksi osa hänen elannostaan tulee elintarvikkeiden myynnistä.

Liberty on tehnyt latausbisnestä jo viisi vuotta, ja hommat luistavat niin hyvin, että tämä uusi, kokonaisuudessaan 625 dollarin laina, on hänelle jo 24. Kiva-organisaation kautta myönnetty mikroluotto. Edelliset 23 lainaa hän on ottanut – ja maksanut ajallaan takaisin – koska haluaa kasvattaa myyntiään sekä säästää rahaa, jotta voi myöhemmin laajentaa bisneksiään ja turvata lastensa tulevaisuutta. Kannatamme tällaista pitkäjänteistä ajattelutapaa, sillä se on mielestämme osoitus piilevästä neroudesta, ellei jopa nerouden suora indikaattori.

Mutta Liberty valikoitui toisen lainamme saajaksi muistakin syistä. Ensinnäkin bändimme jäsenistä juuri Johnny, jonka pussista rahat kaivoimme, tajuaa puhelinliittymäbisneksen metkut meistä parhaiten. Tärkeämpää on kuitenkin, että prepaid-puhelinliittymien latauskioskeihin liittyy etenkin köyhemmissä maissa huomattavia etuja.

Tässä muutama esimerkki: kioskiryöstöt vähenevät, kun liittymät ladataan kioskeissa sen sijaan, että myytäväksi toimitettaisiin valmiiksi puheaikaa sisältäviä sim-kortteja. Sellaiset kun ovat rikollisille helppoa realisoitavaa katukaupassa. Kuluttaja puolestaan hyötyy, kun uusia sim-kortteja ei tarvitse kuskata operaattorin varastosta kioskin varastoon. Näin rahaa säästyy sekä kuljetus- että varastointikustannuksissa, mikä tietenkin pudottaa itse puheluiden ja tekstiviestien hintoja.

Pienenä yksityiskohtana muuten kerrottakoon, että juuri filippiineillä näitä latauskioskeja on syntynyt maan jokaiseen kolkkaan, myös syrjäisimmille seuduille, koska latauskioskin perustaminen on tehty sopimusteknisesti niin helpoksi, että kuka tahansa voi laittaa pytingin pystyyn ja bisnekset rullaamaan. Latauskioskeilla on siis työllistävä vaikutus.

Vielä edellistenkin syiden lisäksi, olemmehan herkkiä sieluja, Liberty valikoitui lainamme saajaksi myös nimensä vuoksi. Tiistaisessa kirjoituksessamme lausuimme muutaman sanan länsimaisesta hyvinvoinnista, tällä kertaa puhumme lyhyesti vapaudesta.

 

SVOBODA, FRIHET, LIBERTY, VAPAUS…
Rakkaalla käsitteellä on monta nimeä ja vähintään yhtä monta merkitystä. On taloudellista vapautta, on kansalaisvapautta, itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta. Onpa myös mielipiteen ja uskonnon vapautta. Ei ehkä aivan jokapäivisiä aamupalakeskustelun aiheita, mutta tärkeitä ja joskus melko itsestäänselviltäkin tuntuvia vapauksia kaikki tyynni. Ja kakun koristeeksi – täältä länsimaisen yltäkylläisyyden keskeltä katsoen – on myös vapautta valita.

Me valitsimme mikrolainauksen, koska mielestämme paras tapa auttaa ihmisiä on auttaa heitä auttamaan itseään. Mikään ei nimittäin auta – ei jumalauta! – jos ei itse tee mitään. Ja juuri siksi haluamme laittaa omat pienet roposemme mieluummin Libertyn lasten tulevaisuuteen kuin esimerkiksi tähän maailmanpelastushankkeeseen. Ja kuten Dave Lindholm aikanaan lauloi, “jokaisel’ on homma”, eikä liene parempaa tapaa vapauttaa itseään kuin hoitaa omat hommansa, mitä ikinä ne sitten lienevätkään. Työ vapauttaa, eikä tässä yhteydessä tarvitse kaivaa natsikorttia esiin. Liberty lataa prepaid-liittymiä, jotta hänen lapsillaan olisi parempi tulevaisuus. Me soitamme junttirockia, jotta kuulijoille tulisi jano ja baaritiskeille jono. Yksinkertaista ja vapauttavaa – tämä logiikka löytyy niin prepaid-, show- kuin vaikkapa sanitary napkin -bisnestenkin takaa.


TULE MUKAAN!
Voit seurata lainojemme takaisinmaksua tilaamalla uutiskirjeemme oheisesta linkistä. Lisäksi nopeimmat tilaajat pääsevät koettelemaan suosiotaan myös onnettaren silmissä: arvomme kaikkien tammikuun loppuun mennessä uutiskirjeen tilanneiden kesken DSRB-paidan, jonka toimitamme voittajalle postitse suoraan kotiin asti!

Jos siis et ole vielä tilannut uutiskirjettämme, tee se nyt klikkaamalla oheista linkkiä! Samalla pääset mukaan seuraamaan rahojemme liikkeitä ja saat tiedon takaisinmaksuista aina ensimmäisten joukossa.

Keep on rockin’ & liberatin’ the free world!
-Derek, Johnny & Jimmy

Köyhältä köyhälle

Jovelyn, 34, pyörittää filippiineillä pientä ruokakauppaa. Viime vuoden maaliskuussa hän tarvitsi hieman rahaa, tarkalleen ottaen 225 dollaria eli noin 170 euroa, voidakseen hankkia kauppansa varastoon muun muassa purkkiruokia ja muita naposteltavia myytäväksi. Jovelyn laskeskeli, että bisnes luistaisi paremmin, jos hänellä olisi varaa täydentää varastojaan, mutta Filippiinit ja monet muut köyhemmät maat eroavat rikkaista länsimaista siinä, että pienyrittäjä ei niin vain voi lampsia pankkiin lainaamaan meikäläisittäin ajatellen varsin mitätöntä rahasummaa; meille 225 dollaria on niin vähän, että Suomessa kuka tahansa saa koska tahansa vastaavan lainan – itse asiassa parin huntin laina irtoaa meillä yhdellä tekstiviestillä. Filippiineillä keskimääräinen vuositulo on alle 1200 dollaria, joten 225 taalaa on sikäläisittäin todella iso raha.

Nykyisessä globaalissa markkinataloudessa raha tuppaa virtaamaan sinne, missä se tuottaa eniten. Jovelynin pieni ja vaatimaton ruokakauppabisnes ei kuulu millään mittarilla ison rahan suosikkikohteisiin, joten bisneksen kasvattamisen kannalta elintärkeät lainahanat pysyvät Jovelynin osalta kiinni, vaikka hän pystyykin elättämään itsensä elintarvikkeita myymällä. Hieman pessimistisempään sävyyn muotoiltuna globaali markkinatalous toimii siten, että raha ei aina virtaa sinne, missä sitä kipeimmin kaivataan.

No, tällä tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Jovelyn nimittäin sai kuin saikin lainansa ja pystyi ostamaan kauppansa varastoon lisää myytävää. Rumpalimme Johnny, joka ymmärtää tällaisten Jovelynin ruokakaupan kaltaisten yksinkertaisten bisnesten päälle, lainasi Jovelynille yhteensä 25 taalaa. Loput lainasummasta Jovelyn sai kasaan muilta pienlainaajilta ympäri maailmaa. Ja koska Johnny ja muut lainanantajat eivät ole pankkiireja vaan aivan tavallisia ihmisiä, he eivät ottaneet lainastaan korkoa.

Mutta miten Johnny ja muut eri puolilta maailmaa kotoisin olevat ihmiset pystyivät lainaamaan rahaa yksittäiselle filippiiniläiselle pienyrittäjälle?

He käyttivät välittäjänä Kiva-organisaatiota, joka on San Fransiscosta lähtöisin oleva hyväntekeväisyysjärjestö. Se välittää mikroluottoja kehittyvien maiden pienyrittäjille ja toimii täysin lahjoitusvaroin. Kivan kautta kuka tahansa voi antaa korotonta lainaa sitä tarvitseville, minimissään 25 dollaria ja maksimissaan koko pyydetyn lainasumman verran. Vitsi piilee nimenomaan siinä, että toisin kuin normaaleissa lainasopimuksissa, Kiva-lainoissa lainanantaja ei vaadi rahalleen tuottoa. Hän vain antaa pienen määrän omia rahojaan vähäksi aikaa toisen käyttöön.

Jovelynin käytössä raha oli kymmenisen kuukautta. Viime perjantaina Johnny sai sähköpostia Kiva-organisaatiolta: Jovelyn oli maksanut viimeisenkin erän lainastaan takaisin. Johnnyn vaatimaton 25 taalan laina kävi siis Filippiineillä asti auttamassa Jovelynin ruokakauppabisnestä ja palasi takaisin rumpalimme taskuun. Rahallisen tuoton sijasta Johnny sai palkkiokseen roppakaupalla hyvää mieltä. Ja te – rakkaat lukijat – saitte silmäiltäväksenne mukavan tarinan asiaankuuluvine onnellisine loppuineen. Ja kun sanomme onnellisine, korostamme sanan monikkomuotoa. Tällä tarinalla nimittäin on toinenkin onnellinen loppu. Ennen sen kertomista sanomme kuitenkin muutaman sanan hyvinvoinnista.

Meillä täällä länsimaissa hommat ovat sen verran isollaan, että ihan joka hetki ei tule mietiskeltyä, kuinka hyvin asiamme oikeastaan ovatkaan. Eikä tietysti tarvitsekaan. Mutta voinemme kuitenkin yhteen ääneen todeta, että kaikilla meistä pyyhkii aika pirun hyvin, kun tarkastelemme elintasoamme kansainvälisellä asteikolla. Tottakai osalla meistä pyyhkii paremmin ja osalla huonommin, mutta yhtä kaikki, harva täällä nälkään kuolee.

Otetaanpa esimerkki: Johnny tekee osa-aikaduunia ja tienaa huomattavasti keskimääräistä suomalaismiestä vähemmän. Juuri tulotasonsa vuoksi hän sopii loistavaksi esimerkkitapaukseksi länsimaisesta hyvinvoinnista. Miehellä nimittäin pyyhkii pienistä tuloista huolimatta niin hyvin, että 25 taalaa on hänelle täysin merkityksetön rahasumma. Oikeasti, täysin merkityksetön.

Mietipä asiaa: monin paikoin maailmaa elellään dollarilla tai parilla per päivä, mutta huomaisitko itse, jos tililtäsi häipyisi 25 dollaria muutamaksi kuukaudeksi? Ajautuisitko ylitsepääsemättömiin taloudellisiin vaikeuksiin?

Keskimääräistä pienituloisempi (mutta komeampi, toim.huom.) Johnny laskeskeli, ettei joudu taloudelliseen ahdinkoon, vaikka laittaisi Jovelyniltä palautuneet rahat heti takaisin kiertoon. Niinpä seuraavat puolisen vuotta tuo samainen 25 dollaria pyörii Kongossa, keskellä Afrikkaa, jossa kymmenen lapsen äiti Vumilia pyörittää tupakkabisnestä: hän myy raakatupakkaa jatkojalostukseen ruandalaisille tupakkatehtaille, ja tarvitsi lainan ostaakseen viisi tonnia raakatupakkaa.

Koko orkesterimme ymmärtää tällaisten yksinkertaisten tupakkabisnesten päälle, ja jos sinä, rakas lukija, haluat pysyä ajan tasalla Johnnyn rahojen liikkeistä sekä uuden onnellisen lopun tuottamisesta maassa, jossa keskimääräinen vuositulo on vain 120 dollaria, tilaa uutiskirjeemme oheisesta linkistä, niin saat aina ensimmäisenä tiedon, kun Vumilia lyhentää lainaansa.

Ja jotta homma pysyisi mielenkiintoisena, laitamme vielä toiset 25 taalaa liikkeelle heti, kun uutiskirjeitä on tilattu 25 kpl. Eikä siinäkään vielä kaikki, vaan lisäksi arvomme kaikkien tammikuun loppuun mennessä uutiskirjeen tilanneiden kesken DSRB-paidan – kotiin postitettuna tottakai! Tilaa siis oma uutiskirjeesi nyt!

Pakkasterveisin,
Derek, Johnny & Jimmy

Uusi vuosi, suuret kujeet…


Hyvää morjensta ja raikasta tammikuuta!

Orkesterimme edellinen uusi vuosi alkoi vanhoin kujein, kun lupasimme noudattaa vanhaa kunnon Keep it simple -kaavaa koko armon vuoden 2012. Niin teimme, ja tottakai tänäkin vuonna kaava pysyy samana, mutta toisin kuin viime vuonna, nyt aloitamme vuotemme suurin kujein.

Jotta homma olisi kunnolla isollaan heti tammikuusta lähtien, teemme teille, rakkaat Hardblues Magazinen lukijat, yhteensä kolme toinen toistaan toiveikkaampaa uudenvuodenlupausta. Ja jotta hommassa pysyisi mielenkiinto yllä, aiomme tietenkin myös toteuttaa vähintään yhden tekemistämme lupauksista.

Tässäpä nämä toiveajattelumme aikaansaannokset eli uudenvuodenlupaukset a’la Derek Sindel Rock Band:

1. Esiinnymme Miljoonarockissa

2. Levytämme Manse-rockin legendojen kanssa

3. Teemme ulkomaankiertueen

 

Mitään ylläolevista emme ole ennen tehneet, mutta haaveilleet sitäkin enemmän. Pidämme teidät vuoden mittaan ajan tasalla siitä, missä milloinkin mennään lupausten lunastamisen ja toiveiden toteuttamisen suhteen, sekä lupaamme tietenkin ilmoittaa nettisivuillamme heti, jos esimerkiksi Vesa Keskinen ottaa meihin yhteyttä ja tarjoaa keikkaa Tuurissa.

Vesasta puheenollen, internetin kolkista löytyy vanha, mutta yhä päivittyvä blogi, jossa seurataan Vesa Keskisen paitamuotia. Mitä olette mieltä, pitäisikö meidän lähettää Vesalle postissa ikioma DSRB-paita?

Vai luuletteko, että Vesalla lykästää ilmankin?

-Derek, Johnny & Jimmy

Showbusiness as usual

There’s no business like the goddamn showbusiness – except for vaipanvaihtobusiness!

Orkesterimme rock-vuosi 2012 saatiin kunnialliseen päätökseen, kun kävimme viime viikolla Vastavirta-klubilla kajauttamassa ilmoille tämän vuoden viimeisen livekeikkamme. Iltama noudatti tuttua kaavaa showbusiness as usual eli ehtoo oli suomeksi sanottuna jymymenestys: väkeä oli, mutta hermojaraastavalta tungokselta onneksi vältyttiin.

Nyt on aika pitää keikkailusta pieni tauko, sillä maailmaan syntyy uutta elämää, jonka myötä showbusiness vaihtuu joksikin aikaa vaipanvaihtobusinekseksi. Ensi vuoden puolella rokataan taas – vuoden verran vanhempina ja väsyneempinä, mutta kokeneempina ja ennen kaikkea komeampina! Tulevaisuus näyttää jälleen kerran lupaavalta.

Ensi vuotta, lumen tuloa ja valoisia aikoja odotellessa kuunnelkaa kesäistä rock’n'rollia!

-Derek, Johnny & Jimmy

Kauan eläkoon hiphop!

Blockfest
Kun Elvis vatkasi lanteitaan 50-luvun Amerikassa, nuoriso sekosi ja vanhemmat pelästyivät. Nuorisovallankumous oli alkanut. Ed Sullivan Show’ssa Elviksen tv-esiintyminen sensuroitiin eli näytettiin vain “lanteista ylöspäin”, koska 60 vuotta sitten pelkkä tanssiminen riitti aiheuttamaan pahennusta ja pelonsekaisia tunteita.

60-luvulla The Beatles villitsi nuorisoa ja pelotti vanhempia siinä määrin, että koulupoikia erottiin koulusta vain sillä perusteella, että nämä olivat kasvattaneet Beatle-tukat, eli hiukset, jotka kasvoivat korvien päälle. Vanhemmat olivat hädissään ja kutsuivat Beatle-faneja pitkätukiksi.

70-luvulla Led Zeppelinin Robert Plant esiintyi keikoilla ilman paitaa ja Alice Cooper mestasi vauvanukkeja kirveellä. Meininki – ja nuoriso – oli vanhempien näkökulmasta karkaamassa käsistä.

80-luvulla tukkahevibändeissä miehet meikkasivat ja joivat tekoverta. Maailma oli muuttunut helvetin esikartanoksi – miehet näyttivät naisilta ja naiset miehiltä. Tuomiopäivä näytti tulevan hetkenä minä hyvänsä.

90-luku toi muotiin norjalaishevin ja kirkkojen polttamisen, ja taisipa polttopuuhien tiimellyksessä muutama norjalainen hevimies päästä hengestäänkin. Rock oli tullut tiensä päähän, sillä se oli turmellut nuorisoa jo viidellä vuosikymmenellä, ja tuona aikana tilanne oli kääntynyt nuorison kannalta sietämättömäksi: mitään ei enää ollut tehtävissä, koska vanhempia vastaan ei enää voinut kapinoida kuuntelemalla rockia tai heviä; isät ymmärsivät poikiaan, koska olivat itse aikanaan kuunnelleet Black Sabbathin vinyylit sekä etu- että takaperin.

Mustasta rytmimusiikista voimansa ammentavan rockin kyky aiheuttaa pahennusta oli kuollut.

2000-luvulla nuorison oli siis pakko kehittää uusia keinoja. Lapsukaiset oivalsivat, että jos 50-luvulla kapinointiin riitti lanteen vatkaaminen, oli sama keino otettava käyttöön uudestaan. Massamuotiin tuli hiphop, jonka tahtiin saattoi hytkyä.

2010-luvulla pahennuksen aiheuttamiseen riittää pari roskaa nurmikolla, vai mitä mieltä olette oheisen uutisen kommentista? Olisiko Sauna Open Air aiheuttanut saman reaktion?

Kauan eläköön hiphop!

DEREK SINDEL ROCK BAND
- Straight outta 931 -

Paska(se)ks vaan kaikki, mikä ei oo omaa!