Köyhältä köyhälle

Jovelyn, 34, pyörittää filippiineillä pientä ruokakauppaa. Viime vuoden maaliskuussa hän tarvitsi hieman rahaa, tarkalleen ottaen 225 dollaria eli noin 170 euroa, voidakseen hankkia kauppansa varastoon muun muassa purkkiruokia ja muita naposteltavia myytäväksi. Jovelyn laskeskeli, että bisnes luistaisi paremmin, jos hänellä olisi varaa täydentää varastojaan, mutta Filippiinit ja monet muut köyhemmät maat eroavat rikkaista länsimaista siinä, että pienyrittäjä ei niin vain voi lampsia pankkiin lainaamaan meikäläisittäin ajatellen varsin mitätöntä rahasummaa; meille 225 dollaria on niin vähän, että Suomessa kuka tahansa saa koska tahansa vastaavan lainan – itse asiassa parin huntin laina irtoaa meillä yhdellä tekstiviestillä. Filippiineillä keskimääräinen vuositulo on alle 1200 dollaria, joten 225 taalaa on sikäläisittäin todella iso raha.

Nykyisessä globaalissa markkinataloudessa raha tuppaa virtaamaan sinne, missä se tuottaa eniten. Jovelynin pieni ja vaatimaton ruokakauppabisnes ei kuulu millään mittarilla ison rahan suosikkikohteisiin, joten bisneksen kasvattamisen kannalta elintärkeät lainahanat pysyvät Jovelynin osalta kiinni, vaikka hän pystyykin elättämään itsensä elintarvikkeita myymällä. Hieman pessimistisempään sävyyn muotoiltuna globaali markkinatalous toimii siten, että raha ei aina virtaa sinne, missä sitä kipeimmin kaivataan.

No, tällä tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Jovelyn nimittäin sai kuin saikin lainansa ja pystyi ostamaan kauppansa varastoon lisää myytävää. Rumpalimme Johnny, joka ymmärtää tällaisten Jovelynin ruokakaupan kaltaisten yksinkertaisten bisnesten päälle, lainasi Jovelynille yhteensä 25 taalaa. Loput lainasummasta Jovelyn sai kasaan muilta pienlainaajilta ympäri maailmaa. Ja koska Johnny ja muut lainanantajat eivät ole pankkiireja vaan aivan tavallisia ihmisiä, he eivät ottaneet lainastaan korkoa.

Mutta miten Johnny ja muut eri puolilta maailmaa kotoisin olevat ihmiset pystyivät lainaamaan rahaa yksittäiselle filippiiniläiselle pienyrittäjälle?

He käyttivät välittäjänä Kiva-organisaatiota, joka on San Fransiscosta lähtöisin oleva hyväntekeväisyysjärjestö. Se välittää mikroluottoja kehittyvien maiden pienyrittäjille ja toimii täysin lahjoitusvaroin. Kivan kautta kuka tahansa voi antaa korotonta lainaa sitä tarvitseville, minimissään 25 dollaria ja maksimissaan koko pyydetyn lainasumman verran. Vitsi piilee nimenomaan siinä, että toisin kuin normaaleissa lainasopimuksissa, Kiva-lainoissa lainanantaja ei vaadi rahalleen tuottoa. Hän vain antaa pienen määrän omia rahojaan vähäksi aikaa toisen käyttöön.

Jovelynin käytössä raha oli kymmenisen kuukautta. Viime perjantaina Johnny sai sähköpostia Kiva-organisaatiolta: Jovelyn oli maksanut viimeisenkin erän lainastaan takaisin. Johnnyn vaatimaton 25 taalan laina kävi siis Filippiineillä asti auttamassa Jovelynin ruokakauppabisnestä ja palasi takaisin rumpalimme taskuun. Rahallisen tuoton sijasta Johnny sai palkkiokseen roppakaupalla hyvää mieltä. Ja te – rakkaat lukijat – saitte silmäiltäväksenne mukavan tarinan asiaankuuluvine onnellisine loppuineen. Ja kun sanomme onnellisine, korostamme sanan monikkomuotoa. Tällä tarinalla nimittäin on toinenkin onnellinen loppu. Ennen sen kertomista sanomme kuitenkin muutaman sanan hyvinvoinnista.

Meillä täällä länsimaissa hommat ovat sen verran isollaan, että ihan joka hetki ei tule mietiskeltyä, kuinka hyvin asiamme oikeastaan ovatkaan. Eikä tietysti tarvitsekaan. Mutta voinemme kuitenkin yhteen ääneen todeta, että kaikilla meistä pyyhkii aika pirun hyvin, kun tarkastelemme elintasoamme kansainvälisellä asteikolla. Tottakai osalla meistä pyyhkii paremmin ja osalla huonommin, mutta yhtä kaikki, harva täällä nälkään kuolee.

Otetaanpa esimerkki: Johnny tekee osa-aikaduunia ja tienaa huomattavasti keskimääräistä suomalaismiestä vähemmän. Juuri tulotasonsa vuoksi hän sopii loistavaksi esimerkkitapaukseksi länsimaisesta hyvinvoinnista. Miehellä nimittäin pyyhkii pienistä tuloista huolimatta niin hyvin, että 25 taalaa on hänelle täysin merkityksetön rahasumma. Oikeasti, täysin merkityksetön.

Mietipä asiaa: monin paikoin maailmaa elellään dollarilla tai parilla per päivä, mutta huomaisitko itse, jos tililtäsi häipyisi 25 dollaria muutamaksi kuukaudeksi? Ajautuisitko ylitsepääsemättömiin taloudellisiin vaikeuksiin?

Keskimääräistä pienituloisempi (mutta komeampi, toim.huom.) Johnny laskeskeli, ettei joudu taloudelliseen ahdinkoon, vaikka laittaisi Jovelyniltä palautuneet rahat heti takaisin kiertoon. Niinpä seuraavat puolisen vuotta tuo samainen 25 dollaria pyörii Kongossa, keskellä Afrikkaa, jossa kymmenen lapsen äiti Vumilia pyörittää tupakkabisnestä: hän myy raakatupakkaa jatkojalostukseen ruandalaisille tupakkatehtaille, ja tarvitsi lainan ostaakseen viisi tonnia raakatupakkaa.

Koko orkesterimme ymmärtää tällaisten yksinkertaisten tupakkabisnesten päälle, ja jos sinä, rakas lukija, haluat pysyä ajan tasalla Johnnyn rahojen liikkeistä sekä uuden onnellisen lopun tuottamisesta maassa, jossa keskimääräinen vuositulo on vain 120 dollaria, tilaa uutiskirjeemme oheisesta linkistä, niin saat aina ensimmäisenä tiedon, kun Vumilia lyhentää lainaansa.

Ja jotta homma pysyisi mielenkiintoisena, laitamme vielä toiset 25 taalaa liikkeelle heti, kun uutiskirjeitä on tilattu 25 kpl. Eikä siinäkään vielä kaikki, vaan lisäksi arvomme kaikkien tammikuun loppuun mennessä uutiskirjeen tilanneiden kesken DSRB-paidan – kotiin postitettuna tottakai! Tilaa siis oma uutiskirjeesi nyt!

Pakkasterveisin,
Derek, Johnny & Jimmy

Comments

  1. Jukolauta jätkät! Hieno homma :)

Speak Your Mind

*