Musiikki

Alas-biisimme on mukana Hyvää morjensta Tampereelta -hyväntekeväisyyslevyllä. Ostamalla levyn teet hyvää sekä kehittyvissä maissa että Tampereella. Lue lisää: morjensta.fi

Hardbluestriomme on julkaissut kolme EP:tä, joista tällä sivulla on kuultavana “I I I” -EP. Se on orkesterimme tuorein julkaisu ja samalla myös Matkalla Maineen -kiertueen virallinen soundtrack. EP:stä on kaksi versiota: ilmainen viiden biisin nettijulkaisu sekä maksullinen kuuden biisin kokonaisuus. Ilmaisen version olemme vuotaneet hyvinvarusteltuihin interneteihin kautta maan, ja maksullista painosta myymme sekä cd:nä keikoilla että digitaalisena täällä.

 

Derek Sindel Rock Band – I I I (2011)

Kaksi ensimmäistä levyämme on myyty loppuun edellisillä maailmanvalloituskiertueillamme, mutta niitä kannattaa tiedustella kirpputoreilta, divareista tai levy-yhtiöiden edustajilta. Etenkin debyytti-EP:tä on hyvin liikkeellä, mutta siitä pyydetään paikoin melko kovaa hintaa. Suosittelemme maksamaan äänitteestä korkeintaan 15 euroa. Rautatie -EP:tä liikkuu vähemmän, varsinkin sen numeroitua painosta, mutta piraattina sitä myydään kuulemma joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina järjestettävällä ulkoilmatorilla Derekin kotikaupungissa Rybnikissä. Jos siis matkasi vie joskus Etelä-Puolaan, keräilyharvinaisuus kannattaa napata mukaan parilla zlotylla. Piraattilevyn kansikuva on lähes sama kuin originaalissa, mutta nimi on “Kolejowych EP”.

Derek Sindel Rock Band – Rautatie (2008)

1. Vanha mies
2. Satelliitti (kuuntele Youtubessa)
3. Rock Band
4. Katso taaksepäin
5. Tyttö (vietetään se viimeinenkin yö)

Sävellykset ja sanoitukset: Derek Sindel
Sovitukset: Derek Sindel Rock Band

Äänitys: Kilari Audio @ Studio Roti ja Lassi Rantanen @ Aaltoliike
Miksaus ja masterointi: Olli Anttila @ Live Rock Studios

 

 

Derek Sindel Rock Band – DSRB (2005)

1. Sinä iltana (kuuntele Youtubessa)
2 Jaguar Blues (kuuntele Youtubessa)
3. Valehtelija
4. Aika ottaa (uusi nainen) (kuuntele Youtubessa)
5. Siniset silmät (kuuntele Youtubessa)
6. Kohti rajaa (kuuntele Youtubessa)

Sävellykset ja sanoitukset: Derek Sindel
Sovitukset: Derek Sindel Rock Band

Äänitys, miksaus ja masterointi: Olli Anttila