Köyhältä köyhälle, osa 2

Kirjoitimme tiistaina köyhyydestä. Ja kiitos teidän, rakkaat lukijat, tarinamme saa nyt jatkoa. Tiistainahan lupasimme lainata seuraavat 25 dollaria hyvään tarkoitukseen heti, kun uutiskirjeitämme on tilattu 25 kpl – taala per tilattu kirje siis.

Tilauksia kertyikin huima määrä, ja vaadittu 25 tilausta tuli täyteen heti tiistain aikana, joten tuhannet kiitokset jokaiselle teistä!

Uusi lainamme lähti liikkeelle eilen, ja sen määränpää on jo toistamiseen Filippiineillä. Liberty on 48-vuotias neljän lapsen äiti, joka pyörittää prepaid-puhelinliittymien latauskioskia. Lisäksi osa hänen elannostaan tulee elintarvikkeiden myynnistä.

Liberty on tehnyt latausbisnestä jo viisi vuotta, ja hommat luistavat niin hyvin, että tämä uusi, kokonaisuudessaan 625 dollarin laina, on hänelle jo 24. Kiva-organisaation kautta myönnetty mikroluotto. Edelliset 23 lainaa hän on ottanut – ja maksanut ajallaan takaisin – koska haluaa kasvattaa myyntiään sekä säästää rahaa, jotta voi myöhemmin laajentaa bisneksiään ja turvata lastensa tulevaisuutta. Kannatamme tällaista pitkäjänteistä ajattelutapaa, sillä se on mielestämme osoitus piilevästä neroudesta, ellei jopa nerouden suora indikaattori.

Mutta Liberty valikoitui toisen lainamme saajaksi muistakin syistä. Ensinnäkin bändimme jäsenistä juuri Johnny, jonka pussista rahat kaivoimme, tajuaa puhelinliittymäbisneksen metkut meistä parhaiten. Tärkeämpää on kuitenkin, että prepaid-puhelinliittymien latauskioskeihin liittyy etenkin köyhemmissä maissa huomattavia etuja.

Tässä muutama esimerkki: kioskiryöstöt vähenevät, kun liittymät ladataan kioskeissa sen sijaan, että myytäväksi toimitettaisiin valmiiksi puheaikaa sisältäviä sim-kortteja. Sellaiset kun ovat rikollisille helppoa realisoitavaa katukaupassa. Kuluttaja puolestaan hyötyy, kun uusia sim-kortteja ei tarvitse kuskata operaattorin varastosta kioskin varastoon. Näin rahaa säästyy sekä kuljetus- että varastointikustannuksissa, mikä tietenkin pudottaa itse puheluiden ja tekstiviestien hintoja.

Pienenä yksityiskohtana muuten kerrottakoon, että juuri filippiineillä näitä latauskioskeja on syntynyt maan jokaiseen kolkkaan, myös syrjäisimmille seuduille, koska latauskioskin perustaminen on tehty sopimusteknisesti niin helpoksi, että kuka tahansa voi laittaa pytingin pystyyn ja bisnekset rullaamaan. Latauskioskeilla on siis työllistävä vaikutus.

Vielä edellistenkin syiden lisäksi, olemmehan herkkiä sieluja, Liberty valikoitui lainamme saajaksi myös nimensä vuoksi. Tiistaisessa kirjoituksessamme lausuimme muutaman sanan länsimaisesta hyvinvoinnista, tällä kertaa puhumme lyhyesti vapaudesta.

 

SVOBODA, FRIHET, LIBERTY, VAPAUS…
Rakkaalla käsitteellä on monta nimeä ja vähintään yhtä monta merkitystä. On taloudellista vapautta, on kansalaisvapautta, itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta. Onpa myös mielipiteen ja uskonnon vapautta. Ei ehkä aivan jokapäivisiä aamupalakeskustelun aiheita, mutta tärkeitä ja joskus melko itsestäänselviltäkin tuntuvia vapauksia kaikki tyynni. Ja kakun koristeeksi – täältä länsimaisen yltäkylläisyyden keskeltä katsoen – on myös vapautta valita.

Me valitsimme mikrolainauksen, koska mielestämme paras tapa auttaa ihmisiä on auttaa heitä auttamaan itseään. Mikään ei nimittäin auta – ei jumalauta! – jos ei itse tee mitään. Ja juuri siksi haluamme laittaa omat pienet roposemme mieluummin Libertyn lasten tulevaisuuteen kuin esimerkiksi tähän maailmanpelastushankkeeseen. Ja kuten Dave Lindholm aikanaan lauloi, “jokaisel’ on homma”, eikä liene parempaa tapaa vapauttaa itseään kuin hoitaa omat hommansa, mitä ikinä ne sitten lienevätkään. Työ vapauttaa, eikä tässä yhteydessä tarvitse kaivaa natsikorttia esiin. Liberty lataa prepaid-liittymiä, jotta hänen lapsillaan olisi parempi tulevaisuus. Me soitamme junttirockia, jotta kuulijoille tulisi jano ja baaritiskeille jono. Yksinkertaista ja vapauttavaa – tämä logiikka löytyy niin prepaid-, show- kuin vaikkapa sanitary napkin -bisnestenkin takaa.


TULE MUKAAN!
Voit seurata lainojemme takaisinmaksua tilaamalla uutiskirjeemme oheisesta linkistä. Lisäksi nopeimmat tilaajat pääsevät koettelemaan suosiotaan myös onnettaren silmissä: arvomme kaikkien tammikuun loppuun mennessä uutiskirjeen tilanneiden kesken DSRB-paidan, jonka toimitamme voittajalle postitse suoraan kotiin asti!

Jos siis et ole vielä tilannut uutiskirjettämme, tee se nyt klikkaamalla oheista linkkiä! Samalla pääset mukaan seuraamaan rahojemme liikkeitä ja saat tiedon takaisinmaksuista aina ensimmäisten joukossa.

Keep on rockin’ & liberatin’ the free world!
-Derek, Johnny & Jimmy

Köyhältä köyhälle

Jovelyn, 34, pyörittää filippiineillä pientä ruokakauppaa. Viime vuoden maaliskuussa hän tarvitsi hieman rahaa, tarkalleen ottaen 225 dollaria eli noin 170 euroa, voidakseen hankkia kauppansa varastoon muun muassa purkkiruokia ja muita naposteltavia myytäväksi. Jovelyn laskeskeli, että bisnes luistaisi paremmin, jos hänellä olisi varaa täydentää varastojaan, mutta Filippiinit ja monet muut köyhemmät maat eroavat rikkaista länsimaista siinä, että pienyrittäjä ei niin vain voi lampsia pankkiin lainaamaan meikäläisittäin ajatellen varsin mitätöntä rahasummaa; meille 225 dollaria on niin vähän, että Suomessa kuka tahansa saa koska tahansa vastaavan lainan – itse asiassa parin huntin laina irtoaa meillä yhdellä tekstiviestillä. Filippiineillä keskimääräinen vuositulo on alle 1200 dollaria, joten 225 taalaa on sikäläisittäin todella iso raha.

Nykyisessä globaalissa markkinataloudessa raha tuppaa virtaamaan sinne, missä se tuottaa eniten. Jovelynin pieni ja vaatimaton ruokakauppabisnes ei kuulu millään mittarilla ison rahan suosikkikohteisiin, joten bisneksen kasvattamisen kannalta elintärkeät lainahanat pysyvät Jovelynin osalta kiinni, vaikka hän pystyykin elättämään itsensä elintarvikkeita myymällä. Hieman pessimistisempään sävyyn muotoiltuna globaali markkinatalous toimii siten, että raha ei aina virtaa sinne, missä sitä kipeimmin kaivataan.

No, tällä tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Jovelyn nimittäin sai kuin saikin lainansa ja pystyi ostamaan kauppansa varastoon lisää myytävää. Rumpalimme Johnny, joka ymmärtää tällaisten Jovelynin ruokakaupan kaltaisten yksinkertaisten bisnesten päälle, lainasi Jovelynille yhteensä 25 taalaa. Loput lainasummasta Jovelyn sai kasaan muilta pienlainaajilta ympäri maailmaa. Ja koska Johnny ja muut lainanantajat eivät ole pankkiireja vaan aivan tavallisia ihmisiä, he eivät ottaneet lainastaan korkoa.

Mutta miten Johnny ja muut eri puolilta maailmaa kotoisin olevat ihmiset pystyivät lainaamaan rahaa yksittäiselle filippiiniläiselle pienyrittäjälle?

He käyttivät välittäjänä Kiva-organisaatiota, joka on San Fransiscosta lähtöisin oleva hyväntekeväisyysjärjestö. Se välittää mikroluottoja kehittyvien maiden pienyrittäjille ja toimii täysin lahjoitusvaroin. Kivan kautta kuka tahansa voi antaa korotonta lainaa sitä tarvitseville, minimissään 25 dollaria ja maksimissaan koko pyydetyn lainasumman verran. Vitsi piilee nimenomaan siinä, että toisin kuin normaaleissa lainasopimuksissa, Kiva-lainoissa lainanantaja ei vaadi rahalleen tuottoa. Hän vain antaa pienen määrän omia rahojaan vähäksi aikaa toisen käyttöön.

Jovelynin käytössä raha oli kymmenisen kuukautta. Viime perjantaina Johnny sai sähköpostia Kiva-organisaatiolta: Jovelyn oli maksanut viimeisenkin erän lainastaan takaisin. Johnnyn vaatimaton 25 taalan laina kävi siis Filippiineillä asti auttamassa Jovelynin ruokakauppabisnestä ja palasi takaisin rumpalimme taskuun. Rahallisen tuoton sijasta Johnny sai palkkiokseen roppakaupalla hyvää mieltä. Ja te – rakkaat lukijat – saitte silmäiltäväksenne mukavan tarinan asiaankuuluvine onnellisine loppuineen. Ja kun sanomme onnellisine, korostamme sanan monikkomuotoa. Tällä tarinalla nimittäin on toinenkin onnellinen loppu. Ennen sen kertomista sanomme kuitenkin muutaman sanan hyvinvoinnista.

Meillä täällä länsimaissa hommat ovat sen verran isollaan, että ihan joka hetki ei tule mietiskeltyä, kuinka hyvin asiamme oikeastaan ovatkaan. Eikä tietysti tarvitsekaan. Mutta voinemme kuitenkin yhteen ääneen todeta, että kaikilla meistä pyyhkii aika pirun hyvin, kun tarkastelemme elintasoamme kansainvälisellä asteikolla. Tottakai osalla meistä pyyhkii paremmin ja osalla huonommin, mutta yhtä kaikki, harva täällä nälkään kuolee.

Otetaanpa esimerkki: Johnny tekee osa-aikaduunia ja tienaa huomattavasti keskimääräistä suomalaismiestä vähemmän. Juuri tulotasonsa vuoksi hän sopii loistavaksi esimerkkitapaukseksi länsimaisesta hyvinvoinnista. Miehellä nimittäin pyyhkii pienistä tuloista huolimatta niin hyvin, että 25 taalaa on hänelle täysin merkityksetön rahasumma. Oikeasti, täysin merkityksetön.

Mietipä asiaa: monin paikoin maailmaa elellään dollarilla tai parilla per päivä, mutta huomaisitko itse, jos tililtäsi häipyisi 25 dollaria muutamaksi kuukaudeksi? Ajautuisitko ylitsepääsemättömiin taloudellisiin vaikeuksiin?

Keskimääräistä pienituloisempi (mutta komeampi, toim.huom.) Johnny laskeskeli, ettei joudu taloudelliseen ahdinkoon, vaikka laittaisi Jovelyniltä palautuneet rahat heti takaisin kiertoon. Niinpä seuraavat puolisen vuotta tuo samainen 25 dollaria pyörii Kongossa, keskellä Afrikkaa, jossa kymmenen lapsen äiti Vumilia pyörittää tupakkabisnestä: hän myy raakatupakkaa jatkojalostukseen ruandalaisille tupakkatehtaille, ja tarvitsi lainan ostaakseen viisi tonnia raakatupakkaa.

Koko orkesterimme ymmärtää tällaisten yksinkertaisten tupakkabisnesten päälle, ja jos sinä, rakas lukija, haluat pysyä ajan tasalla Johnnyn rahojen liikkeistä sekä uuden onnellisen lopun tuottamisesta maassa, jossa keskimääräinen vuositulo on vain 120 dollaria, tilaa uutiskirjeemme oheisesta linkistä, niin saat aina ensimmäisenä tiedon, kun Vumilia lyhentää lainaansa.

Ja jotta homma pysyisi mielenkiintoisena, laitamme vielä toiset 25 taalaa liikkeelle heti, kun uutiskirjeitä on tilattu 25 kpl. Eikä siinäkään vielä kaikki, vaan lisäksi arvomme kaikkien tammikuun loppuun mennessä uutiskirjeen tilanneiden kesken DSRB-paidan – kotiin postitettuna tottakai! Tilaa siis oma uutiskirjeesi nyt!

Pakkasterveisin,
Derek, Johnny & Jimmy